Hinnasto
Koiravalokuvaus
Ei ole väliä onko kyse rotukoirasta, rescuesta, sekarotuisesta, harrastuskoirasta, kotikoirasta, pennusta tai seniorista, niistä jokainen on perheelleen maailman arvokkain. Ikuistetaan yhdessä rakas lemmikkinne kuviin, jotka kulkevat mukananne ikuisesti.
Kuvaukset voidaan järjestää juuri sinun koirallesi parhaiten sopivalla tavalla, eikä kuvattavalta koiralta vaadita mitään ennakkotaitoja. Suoritan kuvaukset aina koiralähtöisesti sekä koiran erityistarpeet huomioiden. Minulle on myös tärkeää, että kuvaustilanne on niin koiralle kuin omistajallekin hauska ja että kaikki lähtevät kotiin kuvauksista hymy huulilla.
Olen täysin kaksikielinen (ruotsi-suomi) ja puhun myös sujuvaa englantia. Viestittely ja kuvaukset voidaan siis hoitaa toivomallasi kielellä. Kuvaukset voidaan järjestää joustavasti pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla ja kaikkien pakettien hintoihin sisältyy maksimissaan 20 km matka kuvauspaikalle Etelä-Espoosta. Ylimenevältä osuudelta peritään 0,24 €/km suuruinen korvaus.
Kaikki kuvat luovutetaan asiakkaalle digitaalisesti kahdessa koossa: täysikokoinen kuva sopii hyvin kuvatuotteisiin ja tulostukseen, hiukan pienempi taas nettiin julkaistavaksi.
Kaikkiin hintoihin sisältyy arvonlisävero 24 %.
Ethän emmi ottaa yheyttä, jos mikään kuvauspaketti ei suoraan tunnu istuvan teidän tarpeisiinne. Voimme yhdessä helposti räätälöidä juuri teille sopivan kuvaussession, joka ilahduttaa perhettänne pitkään!
Koiran muotokuvapaketti

Hinta 80 €
Lisäkuvat 20 €/kpl
Ikuistetaan rakas karvainen perheenjäsenesi juuri hänen persoonalleen sopivalla tavalla!
45-60 minuutin kuvaussessio asiakkaan toiveiden mukaisessa miljöössä. Hintaan sisältyy 3 kpl asiakkaan itse koevedosgalleriasta valitsemaa, tarkasti jälkikäsiteltyä muotokuvaa koirasta digitaalisesti web- ja täysikokoisena.
Koiraperheen ryhmäkuvapaketti

Hinta 130 €
Lisäkuvat 20 €/kpl
Täydellinen kuvauspaketti useamman koiran yhteiskuviin, koiran ja omistajan kimppakuvauksiin tai koiraperheen perhepotretteihin.
60-90 minuutin kuvaussessio asiakkaalle mieleisessä miljöössä. Hintaan sisältyy 6 kpl asiakkaan itse koevedosgalleriasta valitsemaa, tarkasti jälkikäsiteltyä digikuvaa web- ja täysikokoisena. Myös yhteiskuvat omistajien kanssa kuuluvat pakettiin.
Koiraharrastajan dokumentaarinen kuvapaketti

Hinta 160 €
Lisäkoirat 10 €/koira
Lajitreenikuvia koirasta, dokumentaarisia yhteiskuvia koirasta ja omistajasta, villejä actionkuvia koirametsästä... You name it, vain taivas on rajana!
1-2 tunnin kuvaussessio 1-4 koiran kanssa asiakkaan valitsemassa miljöössä esimerkiksi treenikentällä, koirapuistossa tai metsässä. Nyt ei tarvitse poseerata, vaan on minun työni ikuistaa ne ohikiitävät hetket.
Pakettiin kuuluu vähintään 40 kevyesti käsiteltyä kuvaa digitaalisesti web- ja täysikokoisena
Hinnat voimassa 27.7.2022 lähtien.
Valokuvaan myös mielelläni kisoissa, epiksissä tai koiratapahtumissa!
Käyn aktiivisesti kuvaamassa agilitykilpailuja, epiksiä tai muita koiratapahtumia pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Kuvaan mielelläni myös tokoa tai rallytokoa.
Tältä sivulta löydät gallerialinkit tapahtumiin, joissa olen ollut kuvaamassa.
Teen mielelläni kuvauksia myös tilauksesta, eli jos toivot minut kuvaamaan johonkin kisa- tai koiratapahtumaan Uudellamaalla, laita rohkeasti viestiä! Itse kuvaus ei maksa mitään, vaan veloitan jälkikäteen yksittäishinnan ostetuista kuvista, ellei muuta järjestelyä sovita.
Ota yhteyttä stefanie.lindroos@gmail.com tai yhteydenottolomakkeen kautta.
